Vierivä kivi ei sammaloidu

 

 

Toiminta-ajatus

 

Linnalan Setlementti

Linnalan Setlementti on toiminut Savonlinnassa lähes 80 vuoden ajan. Sen toimintaidea nousee setlementtiperiaatteesta: rakentaa siltoja ihmiseltä ihmiselle. Toiminnassa painotetaan erilaisten ihmisten kohtaamista. Linnalassa saavat niin leikkikoulun lapset, nuoret, työikäiset kuin seniorikeskuksen ikinuoretkin ikäisilleen sopivaa virikkeellistä toimintaa ja samalla rikastuttavat yhdessäolollaan toinen toisiaan. Toimintaan kuuluvat myös Linnalan Nuorten tekemä nuorisotyö ja kansainvälisen kohtaamispaikan monikulttuurityö. Linnalan opisto antaa perinteisellä ja toisaalta joka vuosi uusiutuvalla kurssitarjonnallaan monenlaisia mahdollisuuksia eritasoiseen opiskeluun ja harrastamiseen. Tämän lisäksi järjestetään erilaisia hankkeita.

Linnalassa tuttu sanonta "Vierivä kivi ei sammaloidu" kuvaa osuvasti sen toiminnan luonnetta, uusiutumista ja ajan hengessä pysymistä. Se tarjoaa koulutusta ja yleissivistystä, mahdollisuuksia harrastamiseen, kohtaamiseen ja virkistäytymiseen. Toiminnallaan se pyrkii myös ehkäisemään yhteiskunnallista syrjäytymistä.

Hallinnollisesti Linnalan Setlementti ry on yksityinen yhdistys, jolla on oma hallitus. Savonlinnalaisena työllistäjänä sen merkitys on suuri; eri tehtävissä työskentelee yli sata ihmistä. Lisäksi siellä toimivat eri alojen harjoittelijat, työelämään tutustujat ja kuntoutujat.

Jäljempänä olevilta sivuilta löydät tarkempia tietoja toiminnasta ja alkavista kursseista.

Tervetuloa!

 

 

Linnala_värillinenlogo läpinäkyvä
Linnalan Setlementti ry

    

 

 

logo_4v

Setlementtiliitto